Timo Hännikäinen
@hnnikinen3
Kirjailija, kääntäjä, kustantaja.
Tunnen tiettyä sympatiaa poliitikkoja kohtaan, vaikka itse en kuolemankaan uhalla ryhtyisi sellaiseksi. He eivät juuri koskaan saa kiitosta. Mitä he ikinä tekevätkään, joku haukkuu takinkääntäjiksi ja pettureiksi. Kansa haluaa kaiken muuttuvan saman tien, sen asenne ei ole juuri…
"Rikoksen ja kulttuurin välillä ei ole välttämättä ristiriitaa. Emme voi kirjoittaa koko historiaa uudelleen tyydyttääksemme moraalisia tarpeitamme." - Oscar Wilde, "Pen, Pencil, and Poison"
Käänsin Azovin prikaatin komentajan Denys Prokopenkon kirjoituksen. Hän sanoo siinä pitkälti samaa kuin minä uusimman kirjani päätösesseessä: kolmatta maailmansotaa käydään jo, ja sen suuntaviivat hahmottuivat jo kauan ennen kuin sen nykyinen vaihe alkoi. Analyysi siitä, miten…

"Olen pessimisti älyni takia ja optimisti tahtoni takia." (Antonio Gramsci) tekniikkatalous.fi/uutiset/a/0790…
Neuvostoliiton mallin mukaista tämäkin. Gulag-järjestelmässä rikollisvankeja suosittiin "sosiaalisesti läheisinä" ja heidän annettiin terrorisoida poliittisia vankeja vapaasti. Kun leirijärjestelmää alettiin vuonna 1953 purkaa, ensin vapautettiin iso joukko tavallisia rikollisia,…

Joka päivä oppii jotain uutta. Minulla ei ollut aavistustakaan, että Thaimaalla ja Kambodžalla on noin kireät välit jonkun raja-alueen takia. Tai sitten yleinen maailmantilanne on lisännyt liipaisinherkkyyttä vähän kaikkialla.
Lukekaa tämä. Madonlukuja ja toimenpide-ehdotuksia.
Vaihtuuko Euroopan väestö ja miten se vaihtuu? Kuvaessee ja tuoreet tilastot. taivaansusi.net/finis_europae.…
Ihan oikeudenmukainen rangaistus siitä, että menee katsomaan niin umpitylsää bändiä kuin Coldplay.
💔 Andy Byron, CEO of Astronomer, resigns after being caught on “Coldplay Cam” hugging his employee at a Coldplay concert Meanwhile, the meme has taken on a life of its own! People around the world are parodying the now-infamous moment captured by the “Coldplay Cam.” The…
Taas on se aika vuodesta, kun stalinistinen ongelmajäte ryömii koloistaan päivittelemään sitä, että heidän kanssaan samassa tilassa on ollut vääriä ihmisiä. Kannattaa vilkaista Facebookin puolelta tuo HS:n jutussa mainittu Sampo Laurikaisen päivitys (kolmas kuva) ja siihen…



"Kulttuurimme kuvasto ei tunne edelleenkään natsia ylivertaisempaa vihollista. Hän on todellinen pahis, Lex Luthor, Jokeri ja Darth Vader samassa paketissa. Hän on kaikessa ylivoimainen, niin kiehtova ja karismaattinen koppalakissaan ja nahkatakissaan. Hänessä on tyyliä ja…
Hyvä neuvo kaikille treffeillä käyville.
💔 Andy Byron, CEO of Astronomer, resigns after being caught on “Coldplay Cam” hugging his employee at a Coldplay concert Meanwhile, the meme has taken on a life of its own! People around the world are parodying the now-infamous moment captured by the “Coldplay Cam.” The…
Historian surrealismia, mielenkiintoinen kirja vähän tunnetusta aiheesta. Vanha saksalainen laki tunnisti myös eläinten pätevyyden todistajina tietyissä tapauksissa: "(...) esimerkiksi yön pimeydessä vailla ihmistodistajia suoritetusta murrosta talon omistajan oli oikeus…
Oikeutta eläimille! E. P. Evansin erittäin suositeltava teos kertoo eläinten oikeudenkäynneistä keskiajalta vuoteen 1906 sekä selvittää, miksi eläimiä pidettiin oikeustoimikelpoisina. kiuaskustannus.com/tuote/evans-e-…
Tälle ajalle on kuvaavaa, että Hesarin maanpetosjutusta uutisoi tarkimmin ja laadukkaimmin Seiska. Seiskasta on tullut Sanoma ja Sanomasta Seiska. seiska.fi/rikos/nain-sal…
Näin on. Muuten tämä sirkus ei lopu koskaan ja halvaannuttaa koko oikeuslaitoksen.
Uutisia lukiessa on tullut taas mieleen, että kunnianloukkaus nykymuodossaan pitää poistaa rikoslaista. Vain törkeä muoto on perusteltu, esim. pedofiiliksi, raiskaajaksi tms. ilman pitäviä todisteita väittäminen. Herkkähipiäisyys ja hiekkalaatikkonahistelu ei ole poliisin asia.
Tässä mennään heti alkuun psykedeeliselle osastolle. "Black Lives Matter -liikkeestä tuli yksi aikamme merkittävimmistä kansalaisoikeusliikkeistä. Sosiaalinen media täyttyi mustista neliöistä..." Mustista neliöistä. hs.fi/kulttuuri/art-…