Niko Ohvo
@NikoOhvo
valtiovarainministerin erityisavustaja // espoolainen varavaltuutettu (ps.) // varatuomari, ekonomi ja kolmen lapsen isä
Uimataidon oppimisen edellytyksenä on tietenkin mökki järvenrannalla🤡 Ei noin turhaa taitoa kannata muuten opetella.
Jäikö sinultakin uimataito oppimatta koska vanhemmillasi ei ollut omaa mökkiä järven tai meren rannalla? 😮💨 Meillä ei ollut omaa mökkiä joten oletan nyt oppineeni uimaan aivan täysin sattumalta.
Halima kertoo 10-vuotiaasta somalitytöstä, jonka perhe muuttaa Suomessa paikasta toiseen joka vuosi. Elokuva sai juuri Suomen elokuvasäätiöltä 700 000 euroa tuotantotukea. Eli somali tekee somalista kertovan elokuvan, jonka suomalainen maksaa.🔥😎 yle.fi/a/74-20170560
Ehdotan monikielisiä kuulutuksia Espoon uimaloihin, joissa voisi kertoa että maauimalassa kuuluu uida eikä nyrkkeillä. ”LV:n haastatteleman miehen mukaan tilanne ei rauhoittunut, vaikka paikalla oli uimavalvoja ja vartija.” iltalehti.fi/kotimaa/a/eb0f…
Ullatus! ”Poliisi epäilee aikuisia rikoksista Espoon uimarantaturmissa – kaikki todennäköisesti ulkomaalaistaustaisia” yle.fi/a/74-20174170
Marinin hallitus käytti vähemmän rahaa sote- ja pelastustoimen palveluihin kuin nykyinen hallitus. Vasemmistopuolueet puhuvat tästä leikkauksena.
Meille on tullut kansainvaellusten seurauksena porukkaa, joille pitää erikseen opettaa, että omia uimataidottomia lapsia pitää vahtia. Tämä kertoo kaiken oleellisen sopeutumisesta yhteiskuntaan. Joidenkin miestä tästä keskustelu on vain rasismia. iltalehti.fi/politiikka/a/d…
Tästä se lähtee. Ensin kuulutukset rannalla. Sitten kauppakeskuksissa, mainoksissa jne. iltalehti.fi/kotimaa/a/404c…
Lisää resursseja kotouttamiseen!!!!11!!
Huumorilla heitetyt jutut alkaa konkretisoitua
Lähdekritiikki? ”Sadoista väitetyistä ampumatapauksista ei ole toistaiseksi julkaistu yhtään videota.” Siis aikana, kun jokainen kantaa kameraa mukanaan. yle.fi/a/74-20173562
Uimaopetus lakiin? Sillähän kaikki hoituu. Yksilöllä ei tietenkään ole mitään vastuuta mistään. Laitetaanko samalla vaikka polkupyöräkurssit ja altaisiin paskomisen kieltäminen? hs.fi/mielipide/art-…
Uimashortsit kielletty uimalassa. Ulkovaatteet sallittu.
Taas ratkaisuksi maahanmuuttajien ongelmiin esitetään suomalaisten mukautumista maahanmuuttajien tapoihin, eikä toisinpäin. iltalehti.fi/kotimaa/a/15e2…
Hesari kävi vähemmän yllättäen Leppävaaran maauimalalla. Lopputulos yllättää varmasti: kaikki hyvin, ei mitään nähtävää 🌈 hs.fi/pkseutu/art-20…
Syrjintäähän sen on oltava, kun hyvinvointialue erottaa ulkomaiset hoitajat kielitaidon ja ammatillisen osaamisen puutteiden vuoksi.🤯 yle.fi/a/74-20173343
Ratkaisuna tarjotaan uimaopetuksen järjestämistä maahanmuuttajien omalla kielellä ja tarjoamalla enemmän mahdollisuuksia sukupuolten omiin uintivuoroihin. VMP. Kotoutuminen ei ole tainnut sujua ihan nappiin.🙃 yle.fi/a/74-20172894
Mahtavaa. Kerrankin systeemi toimii. Arrividerci! yle.fi/a/74-20172595
Uusi viikko, uusi vihavasemmiston Purran kuolemaa hekumoiva maalaus. Ei tule naisjärjestöjen naisvihaa tuomitsevia kannanottoja. Ei tule A-studion teemailtaa. Ei tule vihapuhetutkimuksia. Voimia työhösi rohkea @ir_rkp. Kuva Santalahden Hissitornista Tampereelta.