Jani Mäkelä
@JaniMakelaFi
Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja (PS) - MP, parliamentary group chair (The Finns Party) 🇫🇮
Tältä tämä todella näyttää.
Itse uskon, että tämä on jatkoa Nato-diilille. Eurooppa maksaa nyt turvallisuudestaan Yhdysvalloille, plus siitä, ettei se edes kauppapoliittisena toimijana ole riittävän yhtenäinen. EU on hyvien ja rauhallisten aikojen viritelmä. iltalehti.fi/paakirjoitus/a…
Töitä kun tulee, sitten lähdetään töihin. Tänään ohjelmassa työministerin vierailu Lappeenrannassa ja asiaan liittyviä palavereja. Eväitä lähdetään hakemaan seudun elinvoiman turvaamiseen etenkin viimeaikaisten ikävien uutisten myötä, mutta muutenkin.
Suomi on sellainen maa, jossa määräävät suomalaiset. Muut voivat sopeutua tai vaihtaa maisemaa.
Sain viimeisimmän burkakirjoitukseni jäljiltä hirmuisen määrän kiukkuista palautetta erityisesti muslimeilta itseltään, enimmäkseen miehiltä. Se on uutta. Yleensä palautetta tulee vain suomalaisilta. Mutta kuten arvelinkin, suomalaisten kohdalla kritiikki islamistisia traditioita…
Kuinkahan moni Ranskan aikeen tunnustaa palestiinan valtio hehkuttaja on huomannut, että "palestiinan on Macronin mukaan kuitenkin tunnustettava täysin Israelin valtio sekä sitouduttava demilitarisaatioon"? Eli mikään ei ole muuttunut. Eivät he aio koskaan noin tehdä.
Kerrankin tolkun puhetta kokoomuksesta tästä aihepiiristä. Ylilyöntejä ollut molempiin suuntiin viime aikoina.
Gazassa apua on, mutta lapset näkevät nälkää. Israel haluaa ohittaa terroristisen Hamas-hallinnon. Logistiikka jumissa, apu ei pääse perille. EU toimittanut apua. Ilmapudotukset aloitettava pikaisesti uudelleen. Palestiinan keinotekoinen tunnustaminen ei täytä yhtään vatsaa.
Näin se vaan on ollut. Toki aina joku oli uimataidoton, mutta se oli enemmänkin nolo ja peitelty asia.
Onkohan kovin moni suomalainen yli 15-vuotias uimataidoton? Kun itse olin sen ikäinen, kaikki ikätoverini osasivat uida, joka ikinen. Mitä nuorisollemme on tapahtunut?😳
Tämän täytyy olla vitsi, @adleande ? "Hän pitää lainsäädäntöä liian järeänä toimena, erityisesti koska Suomessa ei ole haluttu lainsäädännöllä rajoittaa ihmisten vapauksia." hs.fi/politiikka/art…
Todella huolestuttavaa. Tämä herättää kysymyksen, onko @vasemmisto enää normaaliin parlamentaariseen yhteistyöhön kelvollinen puolue, vai pitäisikö se eristää turvallisuuspoliittisista syistä. iltalehti.fi/politiikka/a/4…
Kyllä Suomi osaa olla sarvikuonojen maa näissä alkohomaliin liittyvissä kuvioissa. hs.fi/politiikka/art…
Sattuipa hassu tuossa otsikoinnissa, vai mitä @hsfi ?
Päivän hesarointi olkaa hyvä. Ylempänä alkuperäinen otsikko, alempana muokattu. Jostain kumman syystä iskevämpi, kiinnostavampi ja selkeämpi otsikko vaihtui pidempään ja puisevampaan. Miksikö? Koska koko Hesarin journalistisen linjan pettämätön punainen lanka on, että…
Käsittämättömän törkeää vastuun pakoilua! Mitä SDP teki sen eteen että metsäteollisuuden kilpailukyky säilyisi Suomessa? Voitavansa, että se romuttuisi! Nyt on hyvä räkättää vieressä, kun muut joutuvat lusikoimaan laskun!
Onkohan se medialta tahaton vai tahallinen väärä narratiivi, että juurikin perussuomalaisia syytetään aina "irtiotosta", kun meiltä vain vaaditaan sovitussa pysymistä?
Sanon sen, että @JaniMakelaFi on juuri sellainen jämäkkä ja suora asiapolitiikko jota tarvitsemme. Kun Mäkelä on eduskunnassa olemme hyvissä käsissä. Hän on vastakohta lipeville tyhjänpuhujille jotka ovat myyneet kaikki arvonsa. Kiitos. is.fi/politiikka/art…