Hannaleena Immonen
@Hannimonninen
YTM, laillistettu sostt Hgin lastensuojelussa. Pieni matkalaukkumies - kauniita tarinoita lastensuojelun arjesta julkaistiin 02/25. (Tarinoiden osuus fikt.)
Pieni matkalaukkumies on kulkenut noin 1,5 vuoden mittaisen taipaleen kynäni kautta kirjapainoon. Nyt on aika saatella teos seuraavalle matkalleen kohti hyllyjä ja lukunurkkauksia. Olo on haikea ja nöyrän kiitollinen 🫶 Julkaisupäivä on 19.2.25🧳

Tiesitkö, että me päivystävät sosiaalityöntekijät emme tee työtä staattisesti, ainoastaan toimistolta käsin? Jalkaudumme sinne, missä lapsi tai nuori on pinteessä. Joskus niin tapahtuu porottavan auringon alla stadin kaduilla, joskus hänen kotonaan. #lastensuojelu
Monesti ajattelen työssäni sitä, miten tärkeää olisi, että lapset ja nuoret perheineen saisivat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tukea ja apua. Palveluista tulisi lisätä kansalaisille tietoa. Lisäksi niiden pitäisi olla mahdollisimman oikea-aikaisia ja lähellä ihmistä.

Niin vaan on aikaa kulunut jo kaksi vuotta siitä, kun näissä maisemissa sossuilin.

Helle jatkuu ja viikonloppu koittaa❗️ Lapsen paikka ei ole tänäänkään: * vedessä ilman valvontaa * öisillä kaduilla * terassilla * päihtyneiden aikuisten seurassa * peiton alla pelkopiilossa * vanhempien riitojen välissä * väkivallan keskiössä Lapsi tarvitsee turvaa.
Nuoren kriisiytyneessä hetkessä on pohdittava sitä, mikä meni yhtäkkiä pieleen ja miksi. Haluan silti kuulla myös siitä, mikä hänen elämässään sujuu ja tuo iloa. En halua, että hyvä jää pimentoon. Hölmöilyt eivät poista lahjakkuutta tai onnistumisia elämässä. #lastensuojelu
Nuoret on niin upeita. Heissä on jotakin sellaista vilpittömyyttä, mitä meistä aikuisista tippuu vuosi kerrallaan pois. En lakkaa uskomasta siihen herkkyyteen, jota aikuisuuden kynnykselle kurkottavissa nuorissa on. Suren sitä, että moni heistä voi tosi huonosti psyykkisesti.
Eilen sain viettää saldovapaan, mutta tänään koittaa paluu päivystyspöydän ääreen. Saas nähdä, toimiiko sadepäivä "välivetenä" useiden aikuisten, mutta myös liian monien nuorten helteisille päihdeputkille. Niitä on valitettavasti ollut jo viikkotolkulla ilmoilla. #lastensuojelu
Tällä penkillä voisi istua elämältä suojassa tai piilossa, ajattelin sen nähdessäni. Melkoinen rauhan tyyssija. Voimaa ja rauhaa maanantaihin!

Lapsen paikka ei ole "aikuisten kotibileissä" taikka paahteisella terassilla❗️ Hänen paikkansa ei myöskään ole sovittelijana tai ihmiskilpenä sodassa, jota hänen vanhempansa käyvät mustat sukat jaloissaan. Lapset ansaitsevat iloisen, turvallisen ja päihteettömän kesäloman.
Tämä näky pysäytti aamulla. Siinä he kaksi istuivat kiireettöminä, yhteistä kesäaamuaan katsellen. Kävin kysymässä, saanko laittaa tämän kuvan someen. Lupa irtosi, onhan 10v Elvis-koiralla oma instakin. Seuraavaksi he jatkaisivat ehkä torille, minä töihin. Ihana kohtaaminen.

Huom❗️ Joka päivä saan työssäni todeta, että joissakin perheissä kehoa viilennetään aivan muilla juomilla kuin vedellä. Lasten paikka ei ole päihtyneiden aikuisten seurassa. Jos haluaa lähteä "viihteelle", lapselle tulee järjestää hänestä selvin päin huolehtiva aikuinen. Aina.
Meri on tuoksuva ja viisas. Se tietää vastauksia asioihin, joita me ihmiset emme edes tiedä kysyvämme. Se on huoliltansa vapaa ja halaukseltaan väljä. Aaltojen pirskeet ovat lohtua täynnä.
Kyllä on kuuma työskennellä meillä päivystyksessä. Toki vielä kuumempi on esim poliiseilla ja ensihoitajilla työasusteineen. Mutta näillä keleillä on raskasta, pakko sanoa.
Tietokoneen syövereistä löytyi vanha kuva rakkaasta, niin kovin rakkaasta Toivosta 🤎. Ikävä on yhä itkuineen voimallisesti läsnä.

Mikä tekee #lastensuojelu työstä mielestäni wörttii, kuten nuoret sanovat? No ne nuoret, tietenkin.
Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut kokea Pienen matkalaukkumiehen kanssa. Herkkänä ihmisenä olisin hukassa ilman kynääni. Tiukan paikan tullen ajattelen aamuöitä, joihin saan luovuuden herättämänä nousta kirjoittamaan. Kiitos jokaiselle kirjan lukeneelle/🎧 🧡

Toisin kuin usein ajatellaan, meiltä päivystäviltä sosiaalityöntekijöiltä pyydetään usein apua. Vanhemmat saattavat soittaa ja sanoa, että nyt eivät enää vanhemmuuden keinot yksin riitä. Tarvitaan ulkopuolista apua. Huoli oman lapsen tilanteesta on niin suuri. #lastensuojelu
Lomalta palaamisen plussaksi laskettakoon, että kun palaa töihin torstaina, päivä on toivoa täynnä. Lisäksi edessä on lyhyt työviikko. Kaikista suurin plussa on se, että saa palata #lastensuojelu 'n maailmaan. Siihen tuskin koskaan kyllästyn. Iloista päivää kaikille!

Huomenna on jälleen aika lähteä töihin katsomaan ja kuulemaan, miten helsinkiläisten lasten ja nuorten keskikesä on sujunut 🤍 #lastensuojelu